Tyytyväisyys toimintaan

Kysymykset tyytyväisyydestä kiinteistöhuoltoon, isännöintiin, hallitukseen ja taloyhtiöön yleensä pyydettiin suppealla arvioinnilla; vaihtoehdot olivat koko kyllä tai ei. Jos ei ollut tyytyväinen, kyselyssä haluttiin jonkinlaista tarkennusta. Kiinteistöhuollon osalta oli mahdollista antaa myös ”Ei tietoa” vastaus sillä sen toimintaa pystyy arvioimaan vain asumalla talossa.

Yksi vastaajista ei ollut tyytyväinen yhteenkään kysyttyyn asiaan ja yhden tyytyväisyyttä kiinteistöhuoltoa kohtaan haittasi piha-alueiden hoito. Kaikki muut vastaajat olivat tyytyväisiä niin huolto, hallintoon kuin yhtiöönkin. Tyhjiäkin vastauksia tuli kun toimintaa ei tunnettu. Esimerkiksi isännöinnistä ja sen tehtävistä ei välttämättä ollut tietoa.